Lutikat: äärimmäinen opas

Lutikat ovat suuri ongelma monissa maissa. Valitettavasti ne ovat yleistymässä myös Suomessa. Niistä on vaikea päästä eroon ja ne aiheuttavat kutisevia puremia, stressiä ja univaikeuksia. Me näytämme, miten lutikoilta suojaudutaan ja miten lutikkaongelma poistetaan.

Sisältö:

1. Tietoa lutikoista
2. Lutikoiden aiheuttamat puremat ja vahingot
3. Lutikan ulkonäkö
4. Lutikoiden leviäminen
5. Lutikkaongelman havaitseminen
6. Käytännöllisiä matkavinkkejä
7. Lutikoiden torjunta
8. Lisätietoa lutikoista

Tietoa lutikoista

Lutikat ovat pieniä loishyönteisiä ja kuuluvat luteiden lahkoon (ne tunnetaan myös nimellä seinälude). Yleisin lutikka on Cimex lectularius, joka käyttää ihmistä isäntänään ja elää sisätiloissa.

Lutikat ovat aktiivisia öisin eli ne etsivät ravintoa isännästään yöllä puremalla ja imemällä verta. Päivällä lutikat pysyvät piilossa ja ovat siksi vaikeita löytää. Yleensä lutikat pysyttelevät lähellä sänkyä kulmissa ja raoissa, mutta niitä voi olla myös elektroniikan sisällä, lattialistojen takana, yöpöydällä ja jopa seinissä.

Jos lutikoilla ei ole ravintoa, ne voivat mennä horrokseen. Siten ne voivat selvitä pitkiä aikoja myös ilman ravintoa, n. 3–18 kuukautta muista olosuhteista riippuen. Siten lutikoiden näännyttäminen nälkään on äärimmäisen vaikeaa.

Lutikoiden aiheuttamat puremat ja vahingot

Lutikat eivät aiheuta varsinaisia aineellisia vahinkoja, mutta ne voivat tahrata vuodevaatteita ja aiheuttaa värjääntymiä listoissa ja muissa paikoissa jätöksillään. Lutikat aiheuttavat kuitenkin uhrilleen paljon henkistä ja joskus myös fyysistä kärsimystä.

Lutikan ulkonäkö 

Lutikoiden leviäminen

Lutikat leviävät tavallisesti siten, että ihmiset tuovat niitä kotiin lomamatkoiltaan, yleensä keväisin ja kesäisin. Lutikat tunkeutuvat matkalaukkuihin ja vaatteisiin esimerkiksi hotellihuoneessa ja perustavat uuden yhdyskunnan kotiisi. Valitettavasti jo yksi lutikka riittää lutikkakannan lisääntymiseen. Mikäli olosuhteet ovat edulliset, vain yhden hedelmöittyneen naarasyksilön saapuminen voi johtaa suureen lutikkaongelmaan muutamassa kuukaudessa.

Lutikat leviävät myös käytettyjen vaatteiden ja huonekalujen kautta.

Lutikkaongelman havaitseminen

Helpointa tietenkin olisi löytää elävä lutikka. Lutikat pysyvät lähellä isäntäänsä eli ihmistä. Ne syövät yöllä, joten lutikoita löytyy todennäköisimmin sängystä ja sängyn ympäriltä. Lutikkaongelmien tutkimuksissa on havaittu, että peräti 90 % kaikista lutikoista löytyy juuri sängystä.

Tutki siis ensin sänky, nurkat, raot ja sen jälkeen lähellä olevat listat, huonekalut ja vastaavat. Tarjolla on myös varoitusansoja, jotka voivat auttaa nappaamaan lutikoita ja siten osoittamaan varmuudella, esiintyykö lutikoita vai ei. Kun ansaan on jäänyt hyönteinen, voit joko itse määritellä lajin tai lähettää sen asiantuntijalle, jos olet epävarma.

Vaikka lutikoita ei löytyisikään, on monia merkkejä, jotka voivat auttaa sinua saamaan selville, onko talossasi lutikoita:

1.  Purema: lutikan purema muistuttaa ulkonäöltään hyttysen pistoa, puremajälkien koko vaihtelee isosta jäljestä lähes näkymättömään. Monet eivät huomaa puremia eivätkä edes saa näkyviä ja kutiavia jälkiä. Kun ihminen joutuu ensimmäistä kertaa lutikan puremaksi, reaktion saapumiseen voi mennä 1–2 viikkoa.
2. Jätökset: joskus näkyviä pieniä mustia tahroja tai täpliä, monesti vuodevaatteissa tai sängyn lähellä olevissa nurkissa ja listoissa.
3. Veritahrat: pieniä veritahroja voi esiintyä esimerkiksi lakanoissa tai vaatteissa puremakohdan lähellä.
4. Luotu nahka: luodun nahkan löytyminen on selkeä viite lutikoista, ja yleensä nahka löytyy lutikoiden olinpaikoista eli läheltä sänkyä.
5. Haju: jos lutikkayhdyskunta on suuri, joskus talossa voi olla epämiellyttävä jauhomainen haju. 

Käytännöllisiä matkavinkkejä

Lutikkatartunta syntyy yleensä matkoilla, joten silloin on hyvä olla erityisen varuillaan. Olemme listanneet tänne ennen matkaa, matkalla ja matkan jälkeen tehtäviä toimenpiteitä yksinkertaiseksi tarkistuslistaksi:

Lutikoiden torjunta

Vaihe 1 – ennaltaehkäisy

Suojaustoimenpiteiden suhteen kannattaa olla proaktiivinen ennen kaikkea riskiympäristöissä, kuten hotelleissa, vastaanottokeskuksissa tai sellaisten ihmisten kotona, jotka matkustavat paljon maihin, joissa on suuri lutikkaongelma. Tämänkaltaisissa ympäristöissä suosittelemme Nattaro Safe® -torjuntateippiä, joka kiinnitetään sängyn runkoon ja torjuu mahdollisia lutikoita ennen kuin ne ovat ehtineet muodostaa yhdyskunnan.  

Vaihe 2 – havaitseminen 

On hyvä, jos lutikkaongelman onnistuu havaitsemaan niin nopeasti kuin mahdollista. Sen jälkeen tulee toimia välittömästi. Tämä on tärkein asia, mitä ihminen voi itse tehdä tilanteen pahenemisen estämiseksi. Jotta torjunta onnistuisi, mahdollisen lutikkaongelman olemassaolo on tutkittava heti minkä tahansa merkin havaitsemisen jälkeen (esimerkiksi jätökset tai puremat). Vaihtoehtoisesti voit mennä askeleen pidemmälle ja pitää varoitusansaa kotona tai mukana matkalla.

Varoitusansa varoittaa ongelmasta toivottavasti ajoissa, jolloin mahdollinen saneeraus on helpompaa. Lisäksi se voi auttaa sinua ja perheenjäseniäsi välttämään lutikoiden puremien aiheuttaman epämiellyttävän tunteen ja psyykkisen stressin.

Lutikkaongelman syntymisen riski on suuri hotelleissa ja matkustettaessa usein sellaisille alueille, joissa esiintyy paljon lutikoita. Tällaisissa tilanteissa suosittelemme Nattaro Safe® -torjuntateippiä, joka kiinnitetään sängyn runkoon. 

Vaihe 3 – poistaminen

Suosittelemme aina, että ammattilainen huolehtii lutikoiden poistamisesta, sillä lutikat kuuluvat niihin haittaeläimiin, joiden poistaminen on vaikeinta. Ilman ammattilaisten välineitä ja koulutusta lopputulos on vain harvoin pysyvä, ja lisäksi riskinä on, että lutikkaongelma vain paisuu, leviää tai vähintäänkin kestää pidempään.

Yksi tavallinen poistotapa on levittää piimaata nauhana sänkyjen ympärille. Ihmiset saavat jäädä asumaan asuntoonsa ja nukkua sängyissään. Siten he toimivat syötteinä lutikoille. Piimaan ylittävän lutikan ulkoinen tukiranka naarmuuntuu, minkä johdosta ne myöhemmin kuivuvat ja kuolevat.

Lutikoita poistettaessa ihmiset saavat yleensä jäädä taloon asumaan ja sänkyynsä nukkumaan, jolloin he toimivat syötteinä ja varmistavat, että lutikat joutuvat kosketuksiin torjunta-aineen kanssa. Tämä voi tietenkin olla epämiellyttävää ja stressaavaa. Stressin vähentämiseksi voi olla hyvä kiinnittää torjuntateippiä sängynrunkoihin kaikkialla talossa.

 HUOM.: Suosittelemme aina ammattimaista saneerausta havaitun lutikkaongelman yhteydessä.

Lisätietoa lutikoista

On olemassa kaksi ihmisten verta ravinnokseen käyttävää lutikkalajia, trooppinen lutikka ja tavallinen lutikka. Viimeksi mainittu on yleisin lutikkalaji Suomessa ja muissa lauhkean ilmastovyöhykkeen maissa. 

Tavallinen lutikka viihtyy parhaiten lauhkeassa ilmastossa mutta selviää myös sekä lämpimässä että erittäin kylmässä ilmastossa. Lutikoita poistettaessa lämpötila on pidettävä joko 50 asteessa tai 18 pakkasasteessa usean päivän ajan tilan edellytyksistä riippuen, jotta lutikat kuolevat. Vaihtoehtoisesti lutikoita voi torjua torjunta-aineilla tai mekaanisesti esimerkiksi piimaalla.

Ihmisten ruumiinlämpö ja uloshengitys houkuttelevat lutikoita puoleensa. Lutikat liikkuvat öisin ihmisten nukkuessa ja pystyvät tuntemaan, että uloshengitysilman hiilidioksidipitoisuus eroaa muusta ilmasta. Lutikat käyttävät ravinnokseen ihmisten verta ja voivat selviytyä erittäin pitkään ilman ravintoa, jopa 18 kuukautta edullisissa olosuhteissa.

Lutikoiden leviäminen tapahtuu joko niin, että lutikat itse siirtyvät toiseen paikaan (ne voivat ryömiä n. 30 metriä) tai siirtyvät ihmisen mukana toiseen paikkaan. Lisääntymiseen ja uuden yhdyskunnan muodostumiseen riittää vain yksi lutikka.

Lutikoiden lisääntymistahti riippuu suuresti olosuhteista, ennen kaikkea lämpötilasta. Esimerkiksi edullisessa ympäristössä lutikan elinkaari voi olla vain 4 viikkoa, mutta epäedullisessa ympäristössä jopa viisi kertaa pidempi. Yleisesti ottaen lutikan elinkaari on 50–60 päivää munasta täysikasvuiseen loiseen normaalissa 22 °C:n huonelämpötilassa.

Lutikat näkyvät paljaalla silmällä elinkaarensa kaikissa vaiheissa. Aina munista ja 1–2 mm läpinäkyvistä nymfeistä täysikasvuiseen 6–9 mm pitkään naaraaseen. Täysikasvuinen verta imenyt lutikka on tummanruskea tai punertava ja muodoltaan kupera omenan siementä muistuttavalla tavalla.