Lutikoiden torjunta – näin se onnistuu

Lutikoiden torjunta

Lutikat ovat aina silloin tällöin aiheuttaneet suuria ongelmia Suomen historiassa. Sitten tehokas torjunta DDT:llä (!) hävitti lutikat lähes täysin. Nyt lutikat ovat valitettavasti taas tulossa takaisin. Me kerromme, miten lutikoita torjutaan. Kerromme myös käytännön toimenpiteistä, joista voi olla hyötyä, jos kärsit lutikkaongelmasta.

 

Sisältö

  1. Lutikoiden torjunta
  2. Vastuu lutikoiden torjunnasta
  3. Lutikoiden torjuntaan erikoistuneita yrityksiä
  4. Jos olet saanut lutikoita – tarkistuslista
  5. Torjuntaa odotellessa / torjunnan aikana
  6. Jos torjunta ei onnistu
  7. Lutikoiden torjunta – näin tehtiin ennen

 

Lutikat on tunnettu Suomessa jo 1500-luvulta lähtien (Mikael Agricola mainitsi ne nimeltä), joten kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä. Historian saatossa lutikat ovat aika ajoin olleet erittäin yleisiä Suomessa, mutta moderneina aikoina hävinneet melkein kokonaan. Viime vuosina lutikkaongelma on kuitenkin alkanut taas kasvaa nopeasti: Helsingin kaupungin ympäristökeskus teki vuonna 2005 vain viisi havaintoa, mutta vuonna 2010 jo 110 havaintoa – lisäys oli yli 2000 %!

Yksi selitys lutikoiden leviämiseen on matkustelun lisääntyminen. Mutta sitäkin suurempi tekijä on se, että aiemmin menestyksekkäästi lutikoiden torjunnassa käytetyt torjunta-aineet (jotka sisälsivät organofosfaatteja) kiellettiin vuonna 2001. Sen jälkeen käyttöön otetut torjunta-aineet eivät ole olleet kovinkaan tehokkaita, ja lutikoiden uskotaan tulleen vastustuskykyisiksi niitä vastaan.

Tällä hetkellä on epäselvää, miten suureksi lutikkaongelma voi kasvaa. Joka tapauksessa, ongelmien välttämiseksi sinun kannattaa tietää, miten lutikka tunnistetaan, miten lutikoita ehkäistään ja mitä sinun pitää tehdä, jos kodissasi on lutikkaongelma. Käsittelemme viimeksi mainittua tässä kirjoituksessa. Kirjoitus sisältää myös käytännön tarkistuslistan vaiheittaisin toimenpitein.

 

Lutikoiden torjunta

On olemassa monia eri tapoja päästä lutikoista eroon. Käytettävä tapa riippuu tilanteesta: tarvitaanko ennaltaehkäisevää torjuntaa, onko ongelma pieni vai onko se päässyt kasvamaan jo suureksi.

 

00. Ensimmäinen vaihe on tarkastus, jotta voidaan varmistaa, esiintyykö lutikoita ja jos esiintyy, kuinka paljon ja missä paikassa. Joskus tähän käytetään lutikkakoiria, jotka löytävät lutikoiden olinpaikat nopeasti.

Voit myös itse määrittää lutikoiden esiintymisen osoitinansalla (katso myös: miltä lutikat näyttävät?). Voit myös etsiä lutikoiden tavallisimpia merkkejä, kuten ulosteita, kuollutta ihoa tai verijälkiä lakanoissa.

Tyyppi: esiintymisen/laajuuden tarkistus

01. Fyysinen torjunta tarkoittaa sitä, että lutikoita estetään fyysisesti pääsemästä ihmisten luo.

Tästä voidaan huolehtia muun muassa patjasuojalla tai erityisillä kupeilla, jotka asetetaan sängyn jalkojen alle. Nämä kupit on muotoiltu siten, että lutikat pääsevät niiden sisään mutta eivät enää ulos.

Fyysisiä ansoja voidaan käyttää myös yksittäisten lutikoiden nappaamiseen, mutta ne eivät tarjoa kokonaisvaltaista suojaa eivätkä muodosta fyysistä estettä.

Tyyppi: ehkäisy

02. Myös rakennustekniset ratkaisut ovat yhä tavallisempia lutikoiden leviämisen hillitsemiseksi. Monet rakennusyritykset rakentavat esimerkiksi niin sanottuja lutikkalistoja uudisrakennuksiin. Ne ovat joko sokkeleita tai listoja, jotka sisältävät piimaata. Piimaa tapaa lutikat ja siten estää leviämistä asuntojen välillä.

Myös hotelleissa suoritetaan nykyään enemmän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, jotta lutikkaongelmalta vältyttäisiin tai vähintäänkin yksittäisessä huoneessa oleva ongelma huomattaisiin nopeasti.

Tyyppi: ehkäisy

03. Myrkytön kemiallinen torjunta, esimerkiksi piimaan kaltaisten luonnollisten aineiden avulla. Toimii yleisesti ottaen ainoastaan erittäin rajallisissa ongelmissa tai täydennyksenä muille torjuntamenetelmille. Käsittely on nopeaa, mutta lutikoiden kuolemiseen menee aikaa. Käsittely on usein toistettava, ja joskus yhdessä myrkkyjen kanssa.

Myrkytöntä kemiallista torjuntaa voidaan myös käyttää ennaltaehkäisevästi, esimerkiksi korkean riskin paikoissa, kuten hotelleissa tai paljon matkustavan kotona. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sängynrunkoihin kiinnitetään piimaata sisältävää lutikkateippiä. Teipin yli kulkevat lutikat kuolevat jonkin ajan jälkeen, minkä ansiosta lutikkaongelmaa ei pääse syntymään.

Tyyppi: torjunta, kun ongelma on rajallinen

04. Kemiallinen torjunta tarkoittaa hyönteismyrkkyjen käyttöä lutikoiden tappamiseksi. Monesti myrkkyä levitetään ns. fogging-menetelmällä, joka tarkoittaa eräänlaista savustusta/höyrystystä, jolla myrkky levitetään vaikeapääsyisiin paikkoihin.

Kemiallinen torjunta toimii parhaiten erittäin rajallisissa ongelmissa tai täydennyksenä muille torjuntamenetelmille. Tämä johtuu siitä, että höyry ei aina yllä kaikkein syvimpiin piilopaikkoihin.

Tyyppi: torjunta, kun ongelma on rajallinen

05. Lämpökäsittely tarkoittaa sitä, että tilaa lämmitetään, kunnes lämpötila on niin korkea, että lutikat kuolevat. Lämpökäsittely on erittäin tehokas torjuntatapa ja sopii laajojen lutikkaongelmien poistamiseen. Huono puoli on se, että materiaalit (kuten tapetit, listat jne.) tai huonekalut voivat kärsiä, jos lämpötila pysyy korkeana pitkään. Huonekalut on ehkä käsiteltävä erikseen lämpöteltassa, puhdistettava toisella tavalla tai yksinkertaisesti vain hävitettävä.

Lämpökäsittely vie monesti pitkään, sillä lämmön on levittävä koko tilaan (esim. seiniin). Siihen voi mennä muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Toisin sanoen asukas ei voi käyttää asuntoaan hetkeen.

Tyyppi: torjunta, kun ongelma on suuri

Vastuu lutikoiden torjunnasta

Yleisesti ottaen kiinteistön omistaja on vastuussa lutikoiden torjunnasta. Kerrostalossa omistaja tai yhtiö on vastuussa, kun taas omakotitaloissa ja rivitaloissa asukkaat ovat yleensä vastuussa. Kotivakuutus kattaa yleensä ammattimaisen lutikantorjunnan kustannukset.

Jos osut vuokra-asunnossa, olet vuokralain mukaisesti vastuussa lutikkaepäilyn ilmoittamisesta kiinteistön omistajalle.

Jos asut asunto-osakeyhtiössä, asunto-osakeyhtiön vakuutus kattaa yleensä torjuntakustannukset, sikäli mikäli lutikkaongelmaa ei ole aiheuttanut itse (asunto-osakas on vastuussa siitä, että asuntoon ei pääse tuhoeläimiä). Tilanteesta huolimatta on tärkeää ilmoittaa asiasta nopeasti hallitukselle.

Korkean riskin ympäristöissä, kuten hotelleissa, on yleensä omia vaatimuksia ennaltaehkäiseville toimille, säännöllisille tarkastuksille ja välittömälle poistamiselle, jos lutikoita havaitaan. Kunkin hotellin vastuulla on varmistaa asiakkaille, että hotellissa ei ole lutikoita.

 

Lutikoiden torjuntaan erikoistuneita torjuntayrityksiä

Muun muassa seuraavat yritykset suorittavat lutikoiden torjuntaa Suomessa (kerro meille, jos tiedät muita hyviä torjuntayrityksiä):

  • Anticimex (koko maa)
  • Antitec (koko maa)
  • Bug Busters (koko maa)
  • Rentokil (eteläinen Suomi)

Pyydä apua niin nopeasti kuin mahdollista. EI kannata odottaa muutamia viikkoja, sillä silloin lutikkaongelmalla on aikaa kasvaa (ja lutikoiden kanssa eläminen on joka tapauksessa epämiellyttävää). Jos sinulle varataan aika pitkälle tulevaisuuteen, tutustu osioon ”torjuntaa odotellessa / torjunnan aikana”.

Ei ole tavatonta, että voit jäädä asuntoon asumaan torjuntatoimenpiteiden ajaksi. Toimit nimittäin syöttinä lutikoille, niin että ne altistuvat kemialliselle torjunnalle. Tässä tapauksessa varmista, että sinulla on tuotteita, jotka suojaavat sinua lisäpuremilta. Esimerkiksi sängynrunkoon kiinnitetty Nattaro Safe voi auttaa hyvien yöunien saamisessa, vaikka asuisitkin lutikoiden ja torjuntatoimenpiteiden keskellä.


 Vinkki: ota yhteyttä vakuutusyhtiöön ennen yhteyden ottamista torjuntayritykseen. Vakuutusyhtiöllä on usein oma yhteistyökumppani, jonka se haluaa suorittavat lutikoiden torjuntatoimenpiteet.


 

 

Jos olet saanut lutikoita – tarkistuslista

Lutikat leviävät nopeasti. Yhdestä yksittäisestä matkalta mukaan tulleesta lutikasta voi muodostua 5000 yksilön ongelma kolmessa kuukaudessa. Sen vuoksi sinun tulee toimia välittömästi, jos epäilet lutikkaongelmaa.

On hyvä idea aloittaa pyytämällä vakuutusyhtiön kautta torjuntayritystä suorittamaan tarkastus tai tarkastaa itse osoitinansalla, onko kotona lutikoita. Suosittelemme, että mieluummin tarkastat tilanteen turhaan kuin jätät lutikkatarkastuksen tekemättä, jotta mahdollinen ongelma ei ehdi kasvaa.

 

Sinun tulee suorittaa seuraavat toimenpiteet, jotta pääset lutikoista eroon:

1. Hae apua heti

  • Ota yhteyttä vakuutusyhtiöön. Sinut ohjataan silloin luultavasti vakuutusyhtiön käyttämän torjuntayrityksen puheille.
  • Ota yhteyttä torjuntayritykseen ja varaa aika torjunnalle.

2. Omat toimenpiteet ja siivous

  • Kysy torjuntayritykseltä, milloin voit alkaa siivota kunnolla torjuntatoimenpiteiden jälkeen. Torjuntatoimenpiteiden suorituspaikassa ei tule imuroida tai pyyhkiä pintoja. Kemiallisten torjunta-aineiden pitää olla paikallaan usein 2–6 viikkoa torjuntatoimenpiteiden suorittamisen jälkeen.
  • Suorita torjuntayrityksen suosittelemat toimenpiteet. Kyse voi olla esimerkiksi tiettyjen huonekalujen hävittämisestä, tekstiilien pesemisestä/lämmittämisestä (60 asteeseen muutaman tunnin ajaksi) tai pakastamisesta (-18 astetta),
  • Dokumentoi toimenpiteet ja pidä kuitit tallella, jotta voit hakea korvausta vakuutusyhtiöltä.

Muista:

  • Tarkista lutikoiden mahdollinen esiintyminen heti, kun epäilet ongelmaa
  • Vaadi torjuntatoimenpiteiden välitöntä suorittamista, niin että ongelma ei pääse kasvamaan
  • Omavastuu on ensisijainen kustannus, mutta ole valmis myös muihin kustannuksiin
  • Torjunta kestää yleensä 2–6 viikkoa, mutta toimenpiteet on ehkä toistettava
  • Pidä puolesi jos tarpeen sopivien torjuntatoimenpiteiden saamiseksi

Torjuntaa odotellessa / torjunnan aikana

Usein ihmiset haluavat toimia itse heti, mikä on oikeutettua – etenkin, jos torjuntatoimenpiteet tullaan suorittamaan vasta pidemmän ajan päästä. Mutta silloin asiat pitää tehdä oikein, jotta lutikoiden poistaminen ei myöhemmin käy vaikeammaksi.

Ota huomioon seuraavat asiat:

  1. Älä ala heti suursiivoamaan paniikissa, sillä silloin torjuntayrityksen voi olla vaikeampi paikallistaa lutikat ja lutikat voivat hakeutua vieläkin vaikeapääsyisempiin suojapaikkoihin.
  2. Älä siirrä tai hävitä huonekaluja. Silloin lutikat voivat pudota huonekalusta kesken matkan ja levitä muihin paikkoihin (esim. toisiin huoneisiin, hissiin tai autoon).
  3. Älä muuta nukkumapaikkaasi torjuntatoimenpiteiden aikana, muuten lutikat saattavat seurata sinua toiseen huoneeseen.

Voi olla, että saat varattua torjunta-ajan vasta muutaman viikon päähän. Silloin haluat varmastikin suojata itseäsi ja muita asukkaita niin hyvin kuin mahdollista torjuntatoimenpiteiden aloittamiseen saakka. Suosittelemme seuraavia tee-se-itse-toimenpiteitä ennen varsinaista torjuntaa:

  1. Aloita puhdistamalla sänky: Kääri koko sänky rakennusmuoviin (niin että lutikat eivät pääse putoamaan ja siirtymään muihin paikkoihin, jos siirrät sänkyä). Lämmitä sänky saunassa yli 60 asteeseen usean tunnin ajaksi.
  2. Siirry seuraavaksi tyynyjen, peittojen ja vuodevaatteiden pariin: Laita ne tiiviisiin muovipusseihin ja lämmitä ne tilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla. Pese 60 asteessa tai lämmitä kuivauskaapissa/kuivausrummussa tai saunassa muutaman tunnin ajan.
  3. Kun sängyssä olevat lutikat on poistettu, on aika estää mekaanisesti niitä tulemasta takaisin:
  • Kiinnitä sängynrunkoon Nattaro Safe -teippiä. Täydennyksenä tai vaihtoehtoisesti voit käyttää myös patjasuojaa.
  • Siirrä sänkyä, niin että se on hieman erillään seinästä tai muista huonekaluista, joita pitkin lutikat voisivat kiivetä.
  • Levitä Myrnix-piimaata listojen myötäisesti lattialle sängyn ympärille.

 Vinkki: Vakuutusyhtiöt korvaavat yleensä torjunnassa itse käyttämäsi tuotteet, mutta varmistu asiasta etukäteen.


 

Jos torjunta ei onnistu

Valitettavasti torjunta ei aina onnistu. Joskus kyse on siitä, että ongelma oli luultua suurempi, joskus lutikat taas kulkevat seinissä eri asuntojen välillä. Monesti lutikoiden poistaminen vaatii useampaa torjuntakertaa. Sinun on joskus pakko ottaa uudelleen yhteyttä torjuntayritykseen, kun torjunta näyttää epäonnistuneen, ja vaatia ylimääräisiä toimenpiteitä.

Joissakin tapauksissa lutikkaongelma ei poistu edes useiden torjuntakertojen jälkeen. Silloin torjuntayritykset yleensä heittävät hanskat tiskiin ja/tai asukas suorittaa omia toimenpiteitä.

Lutikat voidaan näännyttää nälkään estämällä niiden pääsy ravinnon ääreen (eli ihmisten luokse), mutta lutikoiden nääntymiseen nälkään menee jopa yksi vuosi. Lutikoiden pysäyttäminen edellyttää mekaanista torjuntaa eli sitä, että lutikoita estetään fyysisesti pääsemästä nukkuvien ihmisten luokse.

Silloin toimenpiteet kohdistuvat lähinnä sänkyyn ja huonekaluihin, esimerkiksi:


 Tiesitkö: Lutikat voivat selvitä kokonaisen vuoden ilman ravintoa. Sen vuoksi lutikoiden näännyttäminen nälkään edellyttää huolellisuutta ja kärsivällisyyttä.


 

Lutikoiden torjunta – näin tehtiin ennen

Suomen suurin lutikoiden torjuntaan erikoistunut yritys on tällä hetkellä Anticimex. Yritys tarjoaa kaikkea talojen tarkastuksista, kosteusmittauksista ja paloturvallisuuden arvioinneista haittaeläinten torjuntaan. Vain harva tietää, että Anticimex aloitti toimintansa ainoastaan lutikoiden torjuntaan keskittyvänä yrityksenä vuonna 1934. Nimi ”Anti Cimex” tarkoittaa ”lutikoita vastaan”. 1930-luvulla peräti 50 prosenttia ruotsalaisista asunnoista kärsi lutikoista, ja Suomessa ja Norjassa tilanne oli samankaltainen.

Anticimexin ja muiden torjuntayritysten onnistui kuitenkin muuttaa tilanne ja pysäyttää lutikat. Valitettavasti torjuntaan käytettiin erittäin vaarallista ja syöpää aiheuttavaa DDT:tä. Se johti siihen, että moni sairastui vakavasti jopa kauan sen jälkeen, kun lutikoista oltiin päästy eroon noin vuonna 1950.

Haluatko tietää lisää lutikoista? Tutustu lutikkaoppaaseemme.

Liittyviä tuotteita
Copyright © 2024 Stick AB
To top