Torakat: äärimmäinen opas

Torakat: äärimmäinen opas

Torakka on yksi maailman vanhimmista hyönteislajeista ja yksi vaikeimmista tappaa. Joidenkin mukaan torakat kuuluvat niihin harvoihin eliöihin, jotka voisivat selviytyä maailmanlaajuisesta ydinasekatastrofista. Torakka ei ole kovinkaan yleinen Suomessa, mutta se on leviämässä uusille alueille. Onneksi torakoita voi myös torjua, ja me näytämme miten.

 

Sisältö:

  1. Tietoa torakoista
  2. Taudit ja vahingot
  3. Torakoiden havaitseminen
  4. Ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä matkalla
  5. Torakoiden torjunta
  6. Lisätietoa torakoista

 

Tietoa torakoista

Torakka on yksi maailman vanhimmista hyönteislajeista. Torakoita esiintyy ympäri maailman eri muodoissa. Suomessa luonnonvaraisena elävä lapintorakka ei pysty lisääntymään sisätiloissa ja on siksi harmiton.

Suomessa eniten vaivaa aiheuttaa russakka eli saksantorakka. Se on 10–16 mm pitkä ja sen voi tunnistaa kahdesta pitkästä mustasta viivasta litteässä kaulaosassa päästä siipiin.

Torakat ovat kaikkiruokaisia, voivat selviytyä ilman ravintoa kuusi viikkoa ja voi jatkaa elämäänsä vaikka se olisi menettänyt päänsä, kunnes se nääntyy nälkään. Se selviää -5–40 asteen lämpötilassa. Toisin sanoen se on todellinen selviytyjä ja erittäin vaikea torjuttava.

Russakka, Blattella germanica

Kuva: Russakka, Blattella germanica [Lmbuga / CC-BY-SA-3.0]

Taudit ja vahingot

Torakat ovat vaaraksi ihmisten terveydelle, sillä niiden jätökset ja eritteet voivat levittää tauteja, kuten listeriaa ja salmonellaa. Pahalta haiseva erite voi lisäksi tietyissä tilanteissa aiheuttaa allergisia reaktioita ihmisissä.

 

Torakoiden havaitseminen

Torakat ovat aktiivisia öisin ja menevät päivällä piiloon. Ne voivat juosta metrin sekuntivauhdilla, minkä vuoksi niiden nappaaminen on erittäin vaikeaa. Tämän vuoksi sekä torakoiden havaitseminen että pyydystäminen on vaikeaa. Torakat lisääntyvät nopeasti ja viihtyvät parhaiten lämpimissä ja kosteissa ympäristössä lähellä elintarvikkeita.

Seuraavat merkit voivat viitata torakoihin talossa:

1. Erite – haju

Torakoiden erittämä erite haisee pahalle ja voi jäädä leijumaan esimerkiksi sellaisten elintarvikkeiden ympärille, joita torakka on koskettanut.

2. Erite – jälki

Eritteestä voi jäädä jälkiä lattiaan, työtasoihin tai listoihin.

3. Jätökset

Torakoiden jätökset ovat noin 2 mm pitkiä, ruskeita/mustia ja sylinterimäisiä.

4. Nahka/kuori

Luotuja nahkoja voi löytää useimmiten läheltä paikkoja, jonne torakat ovat asettuneet asumaan.

Torakat viihtyvät parhaiten tietyissä huoneissa, kuten kylpyhuoneessa, keittiössä, pesutuvassa (märkätiloja). Tarkasta siis nämä paikat erityisen huolellisesti. 

 

Ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä matkalla

Torakat päätyvät suomalaisiin koteihin monesti matkoilta maihin, joissa torakat ovat yleisiä. Ne yksinkertaisesti matkustavat matkalaukun sisällä. Kun ne lopulta ovat päätyneet lämmitettyihin taloihin, ne lisääntyvät nopeasti. 

Vähennä tätä riskiä suorittamalla seuraavat toimenpiteet matkustaessasi:

  1. Tarkista pakkaukset ja matkalaukut, jotka ovat olleet maissa, joissa torakoita esiintyy.
  2. Pura laukku kylpyammeessa poistoaukko suljettuna. Mahdolliset torakat eivät silloin pääse pakenemaan.
  3. Älä matkalla levitä vaatteita lattialle vaan pidä laukut suljettuina niin pitkälti kuin mahdollista. 

 

Torakoiden torjunta

Jos torakat kuitenkin pääsevät kotiisi, ne leviävät nopeasti. Ne hakeutuvat usein keittiöön tai kylpyhuoneeseen, missä on yleensä eniten ravintoa. Sen jälkeen ne lisääntyvät edelleen putkia ja sähköjohtoja pitkin.

Seuraavat toimenpiteet tulisi suorittaa välittömästi:

  1. Torakoiden saastuttamat tuotteet tulee hävittää heti.
  2. Siivoa kunnolla ja hävitä pölypussi asettamalla se muovipussin sisään ja pakastamalla vähintään viikon.

Torakoiden poistamiseksi pysyvästi:

1. Puhdistusaineet

On erittäin tärkeää puhdistaa perusteellisesti ne huoneet, joissa torakoita on nähty tai jossa niiden oletetaan oleskelevan. Käytä bakteereita tappavaa puhdistusainetta.

2. Liima-ansat

Liima-ansat, jotka sisältävät feromonia, houkuttelevat torakoita, sokeritoukkia ja muita ryömiviä hyönteisiä puoleensa, minkä jälkeen ne jäävät siihen kiinni.

3. Hyönteisten torjunta-aine

Hyönteissuihke ryömivien hyönteisten torjuntaan alkaa torjua torakoita välittömästi. Tulee käyttää paikassa, jossa torakat asuvat ja liikkuvat.

4. Eteerinen öljy

Punaseetrituotteet ovat ympäristöystävällinen tapa tehdä jostakin paikasta vähemmän houkutteleva torakoille ja muille pienille hyönteisille. Esimerkiksi punaseetriöljy.

Lisätietoa torakoista

Torakat kuuluvat vanhimpiin yhä elossa oleviin hyönteislahkoihin. Niitä on ollut olemassa jo 300 miljoonaa vuotta sitten (120 miljoonaa vuotta ennen dinosauruksia). Niiden ulkonäkö ei ole muuttunut kovinkaan paljoa noista ajoista, ja ne ovat sopeutuneet erittäin hyvin omaan ekologiseen lokeroonsa.

Torakat ovat levinneet ihmisten mukana lähes kaikkialle maailmaan ja puuttuvat vain erittäin kylmiltä alueilta, sillä ne eivät kestä alhaisia lämpätiloja (-5 astetta).

Torakat ovat yleensä aktiivisia öisin ja piiloutuvat päivän ajaksi rakoihin ja reikiin. Torakat ovat kaikkiruokaisia ja syövät sekä kasvipohjaista että eläinpohjaista ravintoa.

Russakka (Blatella germanica) on suomalaisten kotien tavallisin torakka. Torakoilla on litteä, ovaalinmuotoinen ja ruskeanvärinen ruumis, pitkät liikkuvat tuntosarvet ja piikikkään jalat. Pään yllä on suuri kilpimäinen osa (Prothorax).

Koiraat ovat 10–13 mm pitkiä ja naaraat hieman suurempia, 12–15 mm pitkiä. Torakan munakapselit ovat ensin valkoisia ja harmaita, ja myöhemmin ne muuttuvat vaaleanpunaisiksi, vaaleanruskeiksi ja ruskeiksi. Kooltaan ne ovat 7–8 mm x 3,0 x 3,5 mm.

Russakan naaras laskee noin 30–40 munaa sisältävän kapselin kolmesta viiteen viikkoa hedelmöittymisen jälkeen. Sen jälkeen munat kuoriutuvat vuorokaudessa.

Suomessa luonnonvaraisena elävä lapintorakka kasvaa noin 7–12 mm pitkäksi ja elää luonnossa. Joskus se voi eksyä taloihin ja asuntoihin. Se ei kuitenkaan pysty lisääntymään sisätiloissa ja on siksi harmiton.

 

Liittyvät tuotteet
Copyright © 2019 Stick AB
To top