Rottia viemäriaukossa – toimi näin

Rottia viemäriaukossa

Asiakkaillamme on ollut monesti ongelmia rottien kanssa, jotka tunkeutuvat sisään viemäriputkien kautta. Ongelma tuntuu olevan melko tavallinen. Tässä on joitakin toimenpiteitä, joiden avulla voit estää rottia tunkeutumasta viemäriin. Kerromme myös, kuka on missäkin tilanteessa virallisesti vastuussa rottaongelman ratkaisemisesta.

 

Rottien tunkeutuminen viemäreiden kautta sisään on erittäin yleinen ongelma, mutta kuka on vastuussa rottien pysäyttämisestä ja mitä käytännössä on mahdollista tehdä? Itse asiassa monimutkaisen rottaongelman voi ratkaista melko konkreettisilla ratkaisuilla.

 

Rotat ovat erinomaisia kiipeilijöitä ja uimareita

Rotat ovat äärimmäisen hyviä pääsemään pienten rakojen läpi paikkoihin, joissa on ravintoa. Rotat voivat kiivetä pystysuoraan monen kerroksen verran esimerkiksi viemäriputkia pitkin ja lisäksi ne mahtuvat vain muutaman senttimetrin levyisistä aukoista. Tämän vuoksi  vaurioitunut viemäriputki on rotalle helppo tie taloon. Rikkinäinen lattiakaivo tai vaurioitunut putki voi olla kaikki, mitä rotta tarvitsee sisään pääsemiseksi.

Yksi syy sille, miksi rotat selviävät niin hyvin viemäreissä, on se, että ne ovat erittäin hyviä uimareita. Rotat tekevät jaloillaan uimaliikkeitä ja käyttävät häntää peräsimenä. Uskomatonta kyllä, rotat voivat pysyä veden pinnalla kolme päivää yhteen pötköön ja lisäksi pidättää hengitystään kolme minuuttia. Viemärissä oleva vesi ei siis välttämättä estä millään tavalla rottia pääsemästä sisään.

 

Vastuu viemärissä olevista rotista

Jos asut vuokralla, sinulla on oikeus vaatia kiinteistön omistajaa huolehtimaan rottien poistamisesta (samoin kuin muiden haittaeläimien).

Jos sinulla on asunto-osake, asunto-osakeyhtiö omistaa kiinteistön ja vastaa rottien torjunnasta viemäriverkostossa.

Omakotitalossa asuvat ovat yleensä myös kiinteistön omistajia. Silloin tontti ja asunto ovat omalla vastuullasi, mutta voit monesti hyödyntää kotivakuutusta, jos tarvitset apua rottien torjuntaan.

Jos rotat ovat peräisin kunnan viemäriverkostosta omalla tontillasi olevan rotankolon sijaan, ongelman korjaaminen on kunnan vastuulla. Tällaisessa tapauksessa sinun tulee ottaa yhteyttä kotikuntaasi ja ilmoittaa ongelmasta. Luultavasti kyse on putkessa olevasta reiästä, jonka korjaaminen on kunnan kannalta järkevää.

 

Kiinteistön omistajan toimenpiteet

Kiinteistön omistaja voi muutamin toimenpitein vähentää riskiä, että rotat tunkeutuvat sisälle viemäriverkoston kautta:

  • Varmista, että vesilukko on täynnä kaikissa kiinteistön lattiakaivoissa
  • Vaihda vuotavat/rikkinäiset vesilukot
  • Poista käyttämättömät viemäriputket kiinteistöstä ja sen ympäriltä
  • Varmista, että viemäriputket ja kaivot ovat tiiviitä
  • Tiivistä kiinteistön putket ja johdot, esimerkiksi pesualtaiden kohdalla.
  • Asenna ritilät kellareiden ja kodinhoitohuoneiden lattiakaivoihin

Sellaisiin alttiisiin paikkoihin rakennuksessa, jotka eivät voi olla täysin tiiviitä, voidaan asentaa ns. jyrsijäverkko. Jyrsijäverkko estää rottia pääsemästä sisään ilmavirtaa kuitenkaan häiritsemättä.

 

Mitä asukas voi tehdä?

Asukas voi tehdä lähinnä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää tulevien rottaongelmien syntymisen riskiä viemäreissä. Yksi tärkeä ja melko yksinkertainen toimenpide on olla huuhtelematta rasvaa viemäriin. 

Rasva jää kerrostumina viemäriputkiin ja houkuttelee rottia. Lisäksi rasva voi kerääntyä kasaan ja aiheuttaa tukoksia, jotka pahimmassa tapauksessa voivat johtaa veden tulvimiseen omassa tai pahaa aavistamattoman naapurin asunnossa. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että sinun tulee pyyhkiä rasva pois paistinpannuista ja heittää rasva jätteisiin viemärin sijaan. Voit myös kerätä käytetyn ruokaöljyn tyhjään maitopakkaukseen tai PET-pulloon ja hävittää sen, kun se on täynnä.

Lue lisää rottien torjunnasta tai tutustu kattavaan rottaoppaaseemme.

 

Liittyviä tuotteita
Copyright © 2024 Stick AB
To top